Siirry pääsisältöön

Vegan Carrot Cake

Minulla ei jotenkin lähiaikoina ole ollut aikaa tai jaksamista leipoa. Pari vuotta sitten leivoin joka viikko, joten olen ollut melkeinpä surullinen tästä leipomisen vähentymisestä. Eilen kuitenkin minulle iski se odotettu leipomisfiilis. Kaikenlaisten reseptien selailun jälkeen tajusin, etten ole vielä koskaan koittanut tehdä vegaanista porkkanakakkua. Tartuin heti toimeen ja parin tunnin päästä pöydässä koreili porkkanakakku kermakuorruteella ja mantelirouheella.
Porkkanakakku on yksi suosikki jälkiruokani. Tämän takia minua vähän jännitti, että voisiko vegaaninen kakku olla yhtä ihanaa kuin "perus"porkkanakakku. Heti ensimmäisen suupalan otettuani huomasin, että tämähän oli paras leipomani porkkanakakku ikinä! Kakku oli ihanan kuohkea, eikä liian makea. Tätä kannattaa kokeilla vaikka ei olisi ennen leiponut ilman eläinkunnan tuotteita, sillä resepti on todella helppo ja makoisa.

Vegaaninen porkkanakakku

1 3/4 dl fariinisokeria
1 dl öljyä
3/4 dl soijamaitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/4 dl perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
2 1/2 dl porkkanaraastetta (n.3 porkkanaa)

Kuorrute:
1,5-2 dl kauravispikermaa
1-2 tl vaniljasokeria
tomusokeria maun mukaan
(mantelirouhetta)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita fariinisokeri, öljy ja soijamaito hyvin. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Kaada ne sokeriseoksen joukkoon ja sekoita. Lisää vielä porkkanaraaste. Voitele ja jauhota vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 35 minuuttia. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä.
Tee kuorrute vatkaamalla kerma ja sokerit yhteen sähkövatkaimella. Levitä kuorrute kakun päälle tasaisesti ja halutessasi ripottele päälle mantelirouhetta.


Vegan Carrot Cake

Lately I haven't had time nor the feeling to bake. A couple of years ago I baked something every week, so now I've been almost sad about the lack of it. Yesterday we started talking about baking while having dinner and I got the long-awaited baking feeling. After searching through many recipes I realised, that I've never tried to make a vegan carrot cake. I began right away and after a couple of hours there was a carrot cake with a cream frosting and chopped almonds on the table.

Carrot cake is one of my favourite desserts. That's why I was a little worried that could the vegan cake be as lovely as a "normal" carrot cake. After the first bite I noticed that it was the best carrot cake I've ever made! The cake was fluffy and not too sweet. This is a cake that you should try even if you've never baked without animal products, because the recipe is very easy and delicious.

Vegan Carrot Cake

1 3/4 dl brown sugar
1 dl vegetable oil
3/4 dl soy milk
1 1/2 dl flour
1 1/2 dl whole wheat flour
1/4 dl potato starch
3/4 tsp baking powder
3/4 tsp baking soda
1/4 tsp salt
1/2 tsp ground cinnamon
1/2 tsp ground clove
2 1/2 dl shredded carrots (about 3 carrots)

Frosting:
1,5-2 dl oat cream
1-2 tsp vanilla sugar
powdered sugar to taste
(chopped almonds)

Preheat oven to 175 degrees C. Mix the sugar, oil and milk well together. In another bowl mix the dry ingredients. Pour the dry ingredients into the wet mixture and stir. Mix in the shredded carrots. Grease and flour the pan. Pour the batter into the pan and bake for about 35 minutes. Take the cake from the oven and let cool.
Make the frosting by whipping the cream and the sugars together with an electric mixer. Spread it on the cake evenly and sprinkle on the chopped almonds.





Kakku tuoksui niin jouluiselle, että piti lämmittää glögiä sen kaveriksi.
The cake smelt like christmas so I had to warm up some Finnish mulled wine.


Kommentit