Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella healthy merkityt tekstit.

Vegaaninen ananas-kookos tuorepuuro

Viimeset pari viikkoa on kyllä taas vierähtäny niin nopeesti ja hyvin kiireisissä merkeissä. Aikaa blogille ei ole jäänyt melkeinpä yhtään. Mutta nyt kun asiat alkaa järjestymään, niin enköhän mä taas pysty olemaan täällä vähän aktiivisempi. Niinkuin olen aiemmin kertonutkin, niin aamupala on mun päivän lemppari ateria ja siis suorastaan rakastan sitä. Puuron tai myslin nauttiminen kuuluu mun perus aamuun. Välillä aika on kuitenkin niin kortilla, että jopa sen soijarahkan, myslin ja marjojen latominen kulhoon on liian hidasta. Kiireisien aamujan pelastaja on tuorepuuro. Tuorepuuro saattaa jonkun korvaan kuulostaa monimutkaselta ja aikaa vievältä. Kyllähän aineiden kuhoon pistäminen ja sekoittaminen vie edellisillasta alle 10 minuuttia, mutta sen ajan säästää aamusta. Tuorepuuron helppouden ja nopeuden lisäksi siihen ei myöskään voi kyllästyä, sillä puuroon voi laittaa melkeinpä mitä tahansa. Ja se on myös älyttömän hyvää! Tämä ananas-kookos tuorepuuro on yksi mun suosikki...

Terveellisyys - kesäkuntoon

Joka puolelta ympäriltämme - kouluista, töistä, lehdistä, tv:stä, ympäri nettiä.. tulee koko ajan ohjeita miten elää, jotta pysyy terveenä. Tämä on terveellistä ja tuo ei. Syö tätä ja älä syö tuota. Toimi näin, mutta älä näin. Käskyt on hyvin erilaisia riippuen lähteestä, joten mikä sitten oikeesti on terveellistä? Mun mielestä näihin kaikkiin ohjeisiin, lehtien ja netin 'Näin pääset viikossa kesäkuntoon!' sekä koulun, töiden yms. eli valtion virallisiin suosituksiin  kannattaa suhtautua kriittisesti . Tietenkin kaikkien maalaisjärki kertoo, että kyllä niihin suosituksiin kannattaa mielummin uskoa kuin noihin median antamiin "ohjeisiin". Kesän tullessa kesäkunnon ja rantavartalon mainostus ponnahtaa joka vuosi otsikoihin. Tosiasiassa kesäkunnossa, eli kesän ajaksi timmimässä kunnossa olemisessa ei ole mitään terveellistä. Eikä edes oikeestaan ole sellaista asiaa kuin kesäkunto. Täydellisen rantakropan taas saa laittamalla uikkarit päälle ja menemällä rannalle. Siinä...

Vegaaniset ja gluteenittomat banaani-suklaapalat

Katselin läpi mun vanhoja blogikirjotus luonnoksia ja huomasin etten ikinä tullu julkaiseeksi tätä älyttömän hyvää reseptiä. Nämä vegaanisien ja gluteenittomien banaani-suklaapalojen resepti ja kuvat on melkein pari vuotta vanhoja, mutta muistan vieläkin kuinka hyvää tää oli. Jos totta puhutaan niin oon kyllä näiden kuvien ottamisen jälkeen tehnyt näitä uudelleen, joten makua ei tarvii niin pitkältä muistella. Palat on helppo tehdä ja ne on taivaallisen hyviä sekä myöskin terveellisiä. Koostumus on tosi rikas ja ne on just sopivan makeita. Palojen maku ja koostumus myös säilyy yön yli, joten jos niitä on vielä jäljellä, niin palaset voi pakata vaikka seuraavana päivänä piknikille mukaan. Vegaaniset & gluteenittomat banaani-suklaapalat 2 1/4 cup kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta 1/2 tl ruokasoodaa 1/4 tl suolaa 1 tl kanelia 3 keskikokoista kypsää banaania 2 tl vaniljauutetta 1/4 cup öljyä 1/4 cup agavea 1/3 cup vegaanista suklaata rouhittuna isoiks...

Helppo ja nopea vegaaninen ruoka

Oon kuullu monen sanovan, ettei syö kasvis- tai vegaanista ruokaa koska sen tekeminen on vaikeeta. Ymmärrän, että uusien aineksien käyttö voi tuntua haastavalta. Todellisuudessa vegaanisen ruoan tekeminen on kuitenkin ihan yhtä helppoa, jossei jopa helpompaakin kuin liharuokien teko.  Haluankin nyt jakaa omassa arjessani isossa osassa olevan vegaanisen reseptin, joka on niin helppo että voin vannoa kenen tahansa osaavan sen tehdä. Tää on myös tosi nopea valmistaa, jonka takia sitä tulee usein tehtyä sillon kun tulee kotiin väsyneenä ja nälkäsenä toivoen, että ruoka ois heti pöydässä. Tässä reseptissä mahtavaa on myös se, että sitä voi soveltaa kaappien sisällön ja oman maun mukaan. Soveltaminen voi kuulostaa vaikeelta, mutta tässä ohjeessa se on vaan aineksien vaihtamista. Esimerkiks nyhtökauran voi vaihtaa härkikseen, oumphiin tai vaikka papuihin ja kikhernenuudelin voi korvata pastalla, riisillä tai kvinoalla. Sama pätee kasviksiin: mikä vaan vihannes toimii! Myös jos pidät en...

Kukkakaali wingsit

Tein kukkakaali wingsejä ensimmäistä kertaa viime vuoden loppupuolella (ja kuvatkin ovat tuolta kerralta). Sen jälkeen niitä on tullut pari kertaa tehtyä tämän ohjeen mukaan tulisuutta vaihdellen. Joskus naposteltavaksi ja joskus lämpimälle ruoalle. Kuulin kukkakaali wingseistä jo pari vuotta sitten. Minulta kesti kuitenkin aika kauan ennen kuin niitä kokeilin. Odotus oli todellakin sen arvoista! Rakastan jo valmiiksi kukkakaalia missä vaan muodossa, eikä tämäkään ollut pettymys. Suosittelen muillekin kukkakaali ihmisille tätä reseptiä, mutta nämä wingsit sopivat myös heille, jotka eivät tykkää syödä vihanneksia tai erityisesti kukkakaalia "paljaltaan". Päällisseos ei peitä kukkakaalin makua, mutta antaa sille täydellisen vastapainon. Vegaaniset kukkakaali wingsit  3/4 dl vettä 3/4 dl öljyä 2 tl Sweet Chili-kastiketta (tai oman maun mukaan) Chili Explosion-maustesekoitusta jauhettua paprikaa jauhettua valkosipulia mustapippuria suolaa 1 dl vehnäja...

Urheilulook

Ulkona liikkuminen on kivaa ja virkistävää. Varsinkin läheisellä pururadalla juokseminen. Aurinkoinen lämmin sää on ihanaa. Mutta kun sää on todella kuuma ja puiden varjo ei riitä peittämään jokaista kohtaa, urheileminen pihalla voi olla raskasta. Etenkin auringon paahde voi tehdä lenkkeilystä hankalaa. Tästä huolimatta rakastan silti käydä kesällä juoksemassa, varsinkin kun tulee kunnon lenkkeilyfiilis. Pari vuotta sitten kun kävin lenkkeilemässä, mietin liikaa miltä näytän. Ajattelin, että näytän rumalta, kun minulla ei ole meikkiä ja olen hikinen ja punainen. Tästä ajattelutavasta olen onnekseni päässyt eroon ja se on helpottavaa, sillä nyt haluan lähteä ihmisten ilmoille juoksemaan. Näillä kuvilla ja tällä kirjoituksella haluan näyttää, että liikuntaan kuuluu hikoileminen. Kaikki muuttuvat punaisiksi, kun kunnolla urheilee. Siinä ei ole mitään hävettävää. Se näyttää vain, että on tehnyt töitä ja pitänyt hauskaa liikkuessa. Tietenkin lenkille saa meikata, jos siltä tuntuu! Se ei k...