Siirry pääsisältöön

Kukkakaali wingsit

Tein kukkakaali wingsejä ensimmäistä kertaa viime vuoden loppupuolella (ja kuvatkin ovat tuolta kerralta). Sen jälkeen niitä on tullut pari kertaa tehtyä tämän ohjeen mukaan tulisuutta vaihdellen. Joskus naposteltavaksi ja joskus lämpimälle ruoalle.

Kuulin kukkakaali wingseistä jo pari vuotta sitten. Minulta kesti kuitenkin aika kauan ennen kuin niitä kokeilin. Odotus oli todellakin sen arvoista! Rakastan jo valmiiksi kukkakaalia missä vaan muodossa, eikä tämäkään ollut pettymys. Suosittelen muillekin kukkakaali ihmisille tätä reseptiä, mutta nämä wingsit sopivat myös heille, jotka eivät tykkää syödä vihanneksia tai erityisesti kukkakaalia "paljaltaan". Päällisseos ei peitä kukkakaalin makua, mutta antaa sille täydellisen vastapainon.

Vegaaniset kukkakaali wingsit 

3/4 dl vettä
3/4 dl öljyä
2 tl Sweet Chili-kastiketta (tai oman maun mukaan)
Chili Explosion-maustesekoitusta
jauhettua paprikaa
jauhettua valkosipulia
mustapippuria
suolaa
1 dl vehnäjauhoja
2 pientä kukkakaalia

Sekoita vesi, öljy, Sweet Chili-kastike ja mausteita oman maun mukaan. 




 Lisää vehnäjauhot ja sekoita.


Anna seoksen turvota vähintään 10 min ja sillä aikaa pilko ja pese kukkakaalit. Muista, että kukkakaalien on hyvä olla melko saman kokoisia, jotta ne paistuu tasaisesti.







Sekoita kukkakaalit seokseen niin, että kaikki palat ovat varmasti kokonaan peittyneet siihen.



 Öljyä pellillä oleva leivinpaperi kevyesti ja levitä siihen kukkakaalit.



Paista kukkakaaleja 225 asteessa 25-30 min mieluiten kiertoilmauunissa. Kukkakaalit olisi hyvä myös kääntää noin paiston puolessa välissä, jotta ne saa väriä joka puolelle. (Mä muistin tämän kuitenkin vasta 20 minuutin jälkeen ja wingsit onnistuivat silti hyvin joten no worries.) Voit myös lopuksi laittaa grillivastuksen päälle ja siirtää wingsit ylemmäs. Nauti esim. illanistujaisissa tai lämpimänä ruokana.





Ihan näin btw tuli muuten mieleen, että olisi kiva kokeilla joskus tästä vaikka curry versiota.



Cauliflower Wings

I made cauliflower wings for the first time last year (and that's when I took the photos). After that I've made them a couple of times with this recipe, changing the amount of spices. Sometimes for a snack and sometimes for dinner.

I heard about the cauliflower wings a couple of years ago, but it took me awhile to try these. The waiting was totally worth it! I love cauliflower in any form, and this was also not a disappointment. I recommend this recipe for other cauliflower lovers, but also for people who don't like veggies nor cauliflower that much. The batter doesn't hide the taste of the cauliflower, but it makes it perfectly balanced. 

Vegan cauliflower wings

3/4 dl water
3/4 dl oil
2 tsp Sweet Chili sauce (or to taste)
Chili Explosion spice mix
paprika powder
garlic powder
black pepper
salt
1 dl flour
2 small heads of cauliflower


Mix the water, oil, Sweet Chili sauce and spices to taste. Stir in the flour. Let the batter sit for at least 10 mins. In the meanwhile cut and wash the cauliflower. Remember that they should be pretty similar in size, so they'll bake evenly. Mix the cauliflower florets into the batter and make sure that they're all fully coated. 
Grease a baking sheet and spread the cauliflowers on it. Bake the wings at 225 degrees celsius for 25 to 30 mins, preferably in a convention oven. It'd be good to flip the wings over half way through to get all sides golden brown. (I remembered this after 20 mins when the wings were basically done and they still turned out great so no worries.) When done enjoy as a snack or dinner.

By the way, it'd be great to try curry cauliflower wings one day.

Kommentit