Siirry pääsisältöön

10 Facts About Me

Nyt on blogihaasteen toisen aiheen vuoro, joka on siis Meet the blogger eli Tapaa bloggaaja. Mielestäni paras tapa tavata eli tutustua henkilöön on saada tietää jotain asioita hänestä. Mä lähestynkin aihetta siis kymmenen faktan muodossa.

1. Mulla on melkeinpä addiktio kirjottaa listoja. Kännykkäni, koneeni ja vihkoni on täynnä monia erilaisia ostoslistoja, muistilistoja ja esim. postausidealistoja. Mulla on kännykän muistiossa oma kansio listoille, johon on kolmen kuukauden aikana kertynyt yli 30 listaa.

2. Oon käynyt yhtä monessa maassa kuin on ikäni, eli olen 15-vuotias ja olen käynyt 15 maassa. Maihin sisältyy Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Kroatia, Turkki, Kypros, Egypti, Marokko ja Dubai. Olen tästä todella kiitollinen vanhemmilleni.



3. En ole kertonut blogistani kenellekkään, edes parhaille ystäville tai perheenjäsenille. Haluun pitää sen salassa ainakin siihen asti, kunnes olen päässyt kunnolla vauhtiin ja löytänyt oman tyylini.




4. Olen nähnyt yhtä samaa painajaista kymmeniä kertoja. Roikun aina jostain korkeelta (yleensä katolta) sormieni varassa ja pelkään että tipun. En kuitenkaan ole kokenut sitä tippumista kun vaan pari kertaa. Outoa tästä tekee sen ettei mulla ole minkäänlaista korkeanpaikankammoa.

5. Olen nykyään täysin vegaani ja koen, että tämä on ollut elämäni parhaita päätöksiä.




6.  En joskus ymmärtänyt miten joillain on kaksihaaraisia hiuksia, koska en millään löytänyt niitä itseltäni. Joku kerta kuitenkin tajusin miltä ne näyttää ja nykyään kaksihaaraisten leikkaaminen on mulle rentouttavaa ajanvietettä ja voin viettää tunteja leikaten niitä.

7. Mulla on viha-rakkaus suhde viinirypäleisiin. Ne maistuu niiiin hyviltä, mutta jos syön yhden mun on aina pakko syödä kaikki, josta seuraa sitten mahan ylitäyttyminen. Tää on myös syy miksen syö vierailla tarjolla olevia viinirypäleitä.


8. Yksi rauhoittavimmista asiosta jonka tiedän on tuulen, sateen ja ukkosen äänet. Rakastan istua ikkunan vieressä ja katsoa ja kuunnella sään ääntä.



9. Lapsena mulle aina sanottiin, että mun horoskooppi on jousimies. Vanhempana kuitenkin selvis, että mun vanhemmat oli katsonut sen väärin ja oikea horoskooppimerkkini on kauris. Aika monen lapsuuden kaverini ystäväkirjassa lukee varmaan väärää tietoa.


10. En ymmärrä miten ihmiset voivat sanoa olevansa joko kissa- tai koira ihmisiä. Mun mielestä kissoja ja koiria ei voi arvostella keskenään, koska ne on erilaisia ja silti molemmat yhtä ihania.



10 Facts About Me

Now it's time for the second topic of the blog challenge, which is Meet the blogger. I think that the best way to get to know aka meet someone is to find out stuff about the person. So here are 10 facts about me.

1. I kinda have an addiction to write lists. My phone, computer and notebooks are full of all kinds of shopping lists, to-do lists and blog post idea lists. I have a folder for lists in my phone's notes, that after 3 months has over 30 lists.

2. I've been to as many countries as what is my age. I'm 15 years old and I've been to 15 countries, including Finland, Sweden, Norway, Denmark, Estonia, Latvia, Great Britain, France, Italy, Croatia, Turkey, Cyprus, Egypt, Morocco and Dubai. I'm very grateful to my parents about this.

3. I haven't told anyone about this blog. Not even my best friends nor my family. I want to keep this a secret until I've found my own style and really gotten into blogging.

4. I've seen the same nightmare many, many times. I'm always holding onto the edge of something high (usually a building) with only my fingers and I'm scared that I'll fall. I don't usually fall though. The thing that makes this weird is that I'm not scared of heights at all.

5. I'm a vegan and it has been one of the best decisions of my life.

6. I didn't understand how you could have split ends, because I couldn't find them from my hair. At some point I realised what they look like and now cutting split ends is really relaxing and I can spend hours doing it.

7. I have a love-hate relationship with grapes. They taste so good, but if I eat one I have to eat all of them and then I get too full. This is also why I don't eat grapes if someone offers them to me.

8. One of the most calming things I know is the sound of wind, rain and storm. I love to sit next to the window and watch and listen to the weather.

9. When I was young my parents told me that my horoscope sign in Sagittarius. When I got older I found out that my parents we're wrong and that I'm actually a Capricorn. Don't know how many of my childhood friends have the wrong information in their friendship book.

10. I don't understand how people can say that they're a cat or a dog person. I think that cats and dogs can't be compared because they're so different and both so cute.

Kommentit

  1. Sä oot matkustellut tosi paljon, ne on varmasti ollut upeita kokemuksia! Mä tykkään myös kirjoitella listoja. :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti