Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Kesän matkailukohde: Raippaluoto

Kävin kesäkuussa Vaasassa perheeni kanssa. Halusimme käydä jossain Suomen kesäkaupungissa ja Vaasa valikoitu kohteeksi hotellietujen ja saatavuden takia. Ennen sinne lähtemistä ajattelin ettei siellä olisi mitään, mutta matkalla näin kuitenkin yhden kauniimmista paikoista Suomessa. Tästä siis opin, että joka puolella on upeita paikkoja kunhan vaan osaa sinne eksyä. Kävimme toisena matkapäivänä Suomen pisimmällä sillalla, Raippaluodon sillalla. Vaikka se ei Golden Gate -sillalle ehkä vertoja vedä, oli se silti upean näköinen ja suosittelen siellä käyntiä. Silta ei ole älyttömän pitkä, joten sen yli jaksaa hyvin myös kävellä. Ajatuksena meillä oli käydä vaan ajamassa sillan yli ja ehkä syödä jotain sillan toisella puolella, mutta jatkoimmekin matkaa pidemmälle. Vaikka silta itsessään on pysähtymisen arvoinen, todellinen kauneus löytyi sen toiselta puolelta, lintutornilta ja sen läheisyydeltä. Lintutornin mais

SHOPPING SPREE

Ohhoh, viime kerrasta onkin jo aikaa! Tässä on ehtinyt tapahtua paljon, joten monta postausta on tuloillaan. Eniten aikaani on vienyt rippileiri ja -juhlat, joista tulen kirjoittamaan myöhemmin. Nyt kerron teille ostoksista, jotka tein tämän kuukauden alussa, kun kävimme toisella puolella Suomea sukulaisillani. Ensimmäisenä kultaiset korkeapohjaiset sandaalit . Olen etsinyt näiden tapaisia kenkiä jo jonkin aikaa ja nyt vihdoin löysin ne! Halosella oli kaikki kengät alennuksessa, joten sovittelin siellä varmaan viidet eri kengät läpi, mutta nämä olivat mieluisimmat. SHOPPING SPREE Oh, it's been awhile since the last time! A lot has happened so I have many posts coming. My confirmation camp and the celebrations have been taking the most of my time but I'll tell you about them later. Now I'm gonna tell you about the things I bought at the beginning of this month when we visited our relatives on the other side of Finland. First these golden high bottom sandals . I'v