Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella iltamaisema merkityt tekstit.

Huhhuh

Viime kerrasta onkin jo aikaa.. En yleensä tällästä tee, mutta aattelin että nyt lyhyen tauon jälkeen olis kiva vaan kertoa mitä mulle kuuluu. Aika on kulunut älyttömän nopeesti ja paljon on tapahtunut tässä alle kuukaudessa. Varsinkin kuluneella viikolla, joka oli yks hulluimmista ikinä. Sain töitä ja kävin Helsingissä ja vaikka mitä, mutta niistä lisää joskus myöhemmin. Päällimmäisenä tällä hetkellä on mielessä flunssa, joka vaivaa jo toista viikkoa. Lämpö nousi taas tänään, joten pitäis varmaan viettää tääkin viikonloppu sängyn pohjalla. Ei kyllä yhtään enää huvittais, mutta täytyy yrittää levätä. Jospa levon ja inkivääriteen avulla olisin kunnossa ens viikoks. Blogihaasteen postauksia on ehtinyt jäämään ainakin neljä välistä, enkä tiiä kerkeenkö enää viimeisenä kuukautena niitä kirjottamaan. Mietinkin, että ehkä on aika luovuttaa ja hyväksyä etten ihan loppuun asti päässyt. Nyt just tuntuu ettei aika riitä. Vaikka kivaa se on ollut, niin näin on varmaan parempi. Loppuun haluun v...

Syksy tuli ja syksy meni

Oonko ainoa kenen mielestä syksy vaan vilahti silmien edessä? Musta tuntuu, että näin käy joka vuosi. En tiedä johtuuko se siitä, että syksy sattuu aina olemaan kiireistä aikaa vai onko se oikeesti lyhyempi kuin muut vuodenajat. Joka vuosi rakastun syksyn väreihin yhä uudestaan. Mä sanon aina itselleni, että tänä syksynä kiertelen ympäri kaupunkia ja säilön sen upean värikkyyden kameraan. Viime vuonna kerkesin sentään ottaa kotipihassa kuvia, mutta tänä vuonna en sitäkään. No ehkä ensi vuonna otan itseäni niskasta kiinni ja toteutan tän jokavuotisen haaveen.. Olin kuitenkin ilonen, kun näin lunta tulevan taivaalta. Se toi mulle ihanan joulufiiliksen ja etenkin olen innoissaan siitä valosta jonka se toi. Nyt kun lunta ei enää taas paljoa ole, niin aamulla herätessä ja illalla kuuden aikaan on jo pilkkopimeää. Vaikka mulla ei niitä syksyisiä kuvia olekaan, niin tässä silti jotain vähän värikästä näihin synkkiin iltoihin. Fall flew by Am I the only one who thinks that Fall just ...

SUNSET

"Sunsets are proof that no matter what happens, every day can end beautifully." " My favourite colour is sunset." " Some people look at sunsets as the end of something beautiful that once was: the day Others see it as simply a new beginning to a different, but equally beautiful thing: the night Perspective, my darling It's about perspective" " Sunset is like a daily changing free exhibition, that you should go see as often as possible." " People are just as wonderful as sunsets if you let them be When you look at a sunset you don't say 'Soften the orange a bit on the right corner' You don't try to control the sunset, you watch it with awe as it unfolds" "Enjoy the beauty of a sunset and enjoy nature's farewell kiss for the night." "May there be just enough clouds in your life to create a glorious sunset." ♥

MY NEW HOME

Kesä meni nopeesti ja muutin eilen asumaan yksin toiseen kaupunkiin. Eka päivä ja yö meni hyvin. Ihan normaalisti jos niin voin sanoa. Tuntu ihanalta nukkua parin viikon jälkeen patjan sijasta taas omassa sängyssä, joka tuotiin tänne jo aikasemmin. Toinen päivä on menny muuttolaatikoiden purkamisen, pyykin pesemisen, kaupassa käymisen ja muitten askareitten parissa. Nyt tää kämppä alkaa vihdoin tuntua sekasorron sijasta asunnolta. Eihän tää vielä ole läheskään valmis, mutta löytyy täältä sänky, pöytä, tuoleja, peili, vaaterekki, kaappeja täynnä tavaraa..Vielä tossa vieressä olis pari laatikollista tavaraa odottamassa purkamista ja keittiössä kasa uusia astioita tiskattavana, mut ehkä jätän jotain huomisellekin. Nää kuvat on eilisillalta. Enemmän kuvia tulossa sitten mun valmiista sisustuksesta. Summer went by quickly and yesterday I moved to live alone in a different city. The first day and night went great. Pretty normally, if that's possible. After sleeping on a mattress for ...

THE SKY

"We all live under the same sky, but we don't all have the same horizon" "I hope I never get tired of the night sky, of sunsets, of watching cream make galaxies in my coffee. I hope I never grow to be someone who can no longer see the small beautiful things." "Gray skies are just clouds passing over" "Clouds come floating into my life, no longer to carry rain or usher storm, but to add colour to my sunset sky" "The sky is an infinite movie to me. I never get tired of looking at what's happening up there." "For one minute, walk outside, stand there, in silence,' look up at the sky and contemplate how amazing life is." ♥

MIDSUMMER

Torstaina ennen juhannusaattoa vaikutti tuleva juhannus vähän tylsältä ja harmaalta. Sääennusteet lupas kylmää ja sadetta eikä muutenkaan ollu yhtään juhannusfiilis, vaikka oltiinkin menossa mökille. Olin jo hyväksyny kohtalon ei niin hauskasta juhannuksesta. Nää etukäteiset huolet oli kuitenkin ihan turhia, koska tää viikonloppu oli yhtä keskikesän juhlaa. On the Thursday before Midsummer Eve, I felt like this year's midsummer celebration would be boring. The weather would be cold, it'd rain and I didn't feel like celebrating midsummer, even though we were going to our summer cottage. I had accepted that this would be a not-so-fun midsummer. But these worries were completely pointless because this weekend was really great. Juhannusaatto alko taas perinteisesti munkkien paistolla (en muuten tiiä mistä tää meijän juhannusmunkki perinne on tullu mutta maistuva perinne se ainaki on). Tuli niitä ainakin sen verran syötyä ettei just nyt mikään kauhee munkkihimo iske, vaikk...