Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella memories merkityt tekstit.

TB to the Life-Changing Day

Tänä päivänä mua itketti, nauratti, hermostutti, stressasi, hymyilytti, harmitti, jännitti, ihmetytti. Olin helpottunut, iloinen, vapaa, kiitollinen, haikea, onnellinen, tyhjä, hämmentynyt, itsevarma, surullinen, vihainen, toiveikas, ylpeä. Kävin läpi kaikki mahdolliset tunteet. Osa tunteista johtui aamuisesta kiireestä, kun mun kännykkä ei herättänytkään mua tänä tärkeenä päivänä. Suurin osa johtui kuitenkin siitä, että sinä päivänä mun elämä muuttui. Tai no, ei se tosta vaan sormia napsauttamalla muuttunut, mutta sinä päivänä koulun pihalla paperit ja ruusut käsissä ystäviä halatessa sen kaiken tajusi. Kaikki tuttu ja turvallinen lipui vähitellen sormien välistä, kun uudet kiinnostavat asiat näkyi jo horisontissa. Tän päivän jälkeen en ole nähnyt tuota koulua, en ole kävellyt sitä joka päiväistä koulureittiä, en ole nähnyt isoa osaa ihmisistä, en ole hengannut niiden ystävien kanssa enää niin paljoa, en enää asu perheeni kanssa siinä samassa talossa.. Näiden tilalle olen saanut k...

10 Years Ago

Vuosi on yllättävän pitkä aika.. Useempi sellanen on vielä pidempi ja kymmenen vuotta sitten mä olinkin vasta eskarissa. Aloin tänään ajattelemaan mitä kaikkea näinä vuosina on tapahtunut ja miten paljon on sellaista mitä ei kunnolla muista ennenkun katsoo esim. vanhoja kuvia. Kuvat on niin upea asia, koska niiden avulla voi saada takasin sen fiiliksen ja muistot. Päädyinkin sitten koneen ääreen katselemaan vanhoja kuvia joksikin aikaa ja haluun nyt jakaa täällä näitä kuvia itestäni sieltä kymmenen vuoden takaa. A year is a surprisingly long period.. A couple of those is even longer and ten years ago I was in preschool. I started thinking about everything that's happened during these years and how much there are things that I don't remember well until I look at old photos. Pictures are such an amazing thing because with them you can get the feeling and the memories back. I ended up watching old photos for awhile and now I want to share some pics of me from 10 year...