Siirry pääsisältöön

Terveellisyys - kesäkuntoon

Joka puolelta ympäriltämme - kouluista, töistä, lehdistä, tv:stä, ympäri nettiä.. tulee koko ajan ohjeita miten elää, jotta pysyy terveenä. Tämä on terveellistä ja tuo ei. Syö tätä ja älä syö tuota. Toimi näin, mutta älä näin. Käskyt on hyvin erilaisia riippuen lähteestä, joten mikä sitten oikeesti on terveellistä?

Mun mielestä näihin kaikkiin ohjeisiin, lehtien ja netin 'Näin pääset viikossa kesäkuntoon!' sekä koulun, töiden yms. eli valtion virallisiin suosituksiin kannattaa suhtautua kriittisesti. Tietenkin kaikkien maalaisjärki kertoo, että kyllä niihin suosituksiin kannattaa mielummin uskoa kuin noihin median antamiin "ohjeisiin". Kesän tullessa kesäkunnon ja rantavartalon mainostus ponnahtaa joka vuosi otsikoihin. Tosiasiassa kesäkunnossa, eli kesän ajaksi timmimässä kunnossa olemisessa ei ole mitään terveellistä. Eikä edes oikeestaan ole sellaista asiaa kuin kesäkunto. Täydellisen rantakropan taas saa laittamalla uikkarit päälle ja menemällä rannalle. Siinä se. Kesäkunnon ja rantavartalon sijasta kannattaa katsoa pidemmälle ja panostaa elämänmuutokseen, ympäri vuoden kestävään hyvään oloon.
Myös kuitenkaan näitä virallisia suosituksia ei kannata noudattaa kirjaimellisesti, koska me kaikki olemme yksilöitä eikä kukaan voi tietää miltä juuri sinusta tuntuu. Vaikka pienestä pitäen koulussa sulle on kerrottu miten syödä, juoda, liikkua, nukkua ja ylipäätään elää terveellisesti, niin ei kannata mennä täysin tämän kaavan mukaan. Ne kerrotut asiat ovat suosituksia, jotka kohdistuu tähän koko kansaan. Vaikka me kaikki samaa ihmislajia olemmekin, niin olemme silti yksilöitä ja kaikki erilaisia myös tältä kantilta. Tietenkin nää perusasiat, eli hyvin nukkuminen, terveellisesti syöminen ja liikkuminen tarpeeksi on hyvästä kaikille. Se onkin sitten ihan eri asia mikä juuri sulle on hyvin nukkumista, terveellisesti syömistä ja tarpeeksi liikkumista. Jotkut tarvitsee 10 tuntia unta, toisille 7 tuntia riittää mainiosti. Joillekin jokapäiväinen herkuttelu tuo huonon olon, toisille yksi suklaapatukka päivässä täyttää sopivasti makeanhimon. Joku voi käydä joka päivä salilla, toisen voi pitää kunnossa lenkki kerran viikossa. Kannattaa myös muistaa ettei sali ja lenkki ole ainoota liikuntaa vaan kaikille löytyy kyllä joku urheilun muoto mitä ei ees ehkä aluksi ajattele liikunnaksi, sekä myös hyötyliikuntaa tulee varmasti kaikille jossain muodossa.




Mielestäni kannattaa kokeilla ja tutkia mikä itselle sopii parhaiten. Ruokavalion ei tarvitse eikä kuullukkaan olla kaikilla se täysin samanlainen. Joidenkin ei tarvitse liikkua yhtä paljoa kuin toisten. Myös esim. koko ja paino voi olla täysin oikeat jollekkin tietylle ihmiselle, vaikka hän ei olisi yleisen painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Tärkein asia on se, että susta tuntuu hyvältä. En tietenkään tarkoita, että jos vihaa liikkumista ja rakastaa jätskiä niin olisi hyvä istua koko loppu elämä paikoillaan ja syödä päivittäin kokonainen jätskipaketti. Tai no jos niin tuntee elävänsä elämää niinkuin haluaa niin siitä vaan, eihän ketään voi estää.




Ei kuitenkaan kannata jäädä terveellisyyteen liikaa kiinni, sillä monet meistä miettii sitä liikaa. Loppujen lopuksi meillä kaikilla on yksi elämä, josta kannattaa nauttia täysillä ja jonka saamme elää miten haluamme. Onko sillä oikeesti niin väliä jos syöt sen yhden tai kaksi kakkupalaa? Tai onko se maailmanloppu jos ei jaksa joka viikko käydä salilla? Mitä sitten jos lihoit kesän aikana pari kiloa? Tärkeintä on, että SULLA on yleisesti hyvä olo ja nautit SUN elämästä!


A healthy life - fit for summer

There are tips on how to live a healthy life coming from everywhere around us - from school, magazines, tv, all over the internet.. This is healthy and that's not. Eat this and don't that. Do this, but not that. You can get completely different instructions from different places, so what actually is healthy?

I think that you should be critical about both, the 'How to get fit for summer in a week!' tips that you see all over magazines and the internet but also the official recommendations. Of course everyone's common sense says that you should believe the official recommendations more than media's tips. When summer comes the fit for summer and the beach body are all over the media. Actually, there's nothing healthy about being fit for only the summer. And you can get the perfect beach body by putting on your swimsuit and going to the beach. That's it. Instead of getting fit for summer and trying to achieve the perfect beach body you should aim longer and focus on something more permanent, feeling good all around the year.
You also shouldn't follow the official recommendations literally, because we all are individuals and no one knows how you feel. Since you were little, school has taught you how to eat, drink, exercise, sleep and overall live healthy, but you shouldn't follow the directions literally. They are recommendations that have been made for everyone. Even though we all are humans, we are still individuals and all different. Of course the basic things, aka sleeping enough, eating healthy and exercising well are good for everyone. But what actually is sleeping enough, eating healthy and exercising well for you. Some people need to sleep 10 hours a day, for others 7 can be enough. Eating treats everyday can make someone feel sick, but for somebody else a chocolate bar a day is just the right amount of sweets. Someone can go to the gym every day and someone else stays fit by going for a run once a week.

I think that you should try and experiment on what's the best for you. A diet doesn't have to nor should be the same for everyone. Some people don't need to exercise as much as others. Also for an example, your weight can be just right, even though your BMI said that you aren't normal weight. The most important thing is that you feel good. I don't mean that if you hate exercising and love ice cream that then you shouldn't do anything else than just sit and eat a whole packet of ice cream every day for your whole life. Or actually if that's how you really wanna live your life then do it, cause I can't actually stop.

You shouldn't be too caught up in trying to live a healthy life, because many of us think about it too much. At the end of the day we all have one life that we should try enjoy to the fullest and that we get to live the way we want to. Does it really matter if you eat one or two pieces of that cake? Or is it the end of the world if you don't have the energy to go to the gym every week? Who cares if you gained a couple of kilos during summer? The most important thing is that YOU feel good and enjoy YOUR life!


Kommentit