Siirry pääsisältöön

What blogging has taught me


1. Seuraajien määrällä ei ole väliä
Kaikissa someissa halutaan nykyään vaan paljon seuraajia. Toiset tekee niillä rahaa ja toiset varsinkin mun ikäiset nuoret haluu olla "suosittuja". Ihmiset miettii paljon enemmän julkasujaan katselukertojen, tykkäysten ja uusien seuraajien kannalta.

En ole kertonut mun blogista oikeestaan kenellekkään mun tutulle, enkä ole yrittänyt mainostaa blogiani missään. Ei sillä että siinä olis jotain väärää. Pakko myöntää, että olishan se kiva jos useammat ihmiset lukisi mun blogia ja esim kommentoisi asioita joista kirjotan. En kuitenkaan tarvitse seuraajia, koska teen blogiani itselleni tekemisen ilosta. Oon kirjoittanut tätä jo parisen vuotta, enkä vieläkään ole kyllästynyt, vaikka mulla ei ole seuraajia.



2. Aikatauluista on vaikea pitää kiinni
Oon tässä nyt koko tän vuoden tehnyt blogihaastetta (lisää siitä täällä), jossa viikoittain julkaisen tietyn aiheisen postauksen. Kun sillon yli 10 kuukautta sitten päätin tän tehdä, niin tiesin ettei se tulis olemaan helppoo. Yksi juttu viikossa ei kuulosta paljolta, mutta kun bloggaus on harrastus monien muiden joukossa niin aikaa ei joka viikko löydy.

Vaikka itse valitsin jokasen viikon haasteen ja yritin ajottaa ne hyvin, niin en siinäkään ihan täydellisesti onnistunu. Multa on tähän mennessä jäänyt pari postausta välistä ja nyt oon menossa vasta viikon 40 haasteessa, vaikka on jo viikko 43.. Oon päättänyt etten kuitenkaan stressaa tästä, koska teen tätä sen takia että tykkään siitä!


3. Seuraa omia intohimojasi (kerro asioista jotka ovat sinulle kiinnostavia)
Tää blogihaaste on ollut siinäkin mielessä hyvä juttu, että oon ymmärtänyt millasia postauksia tykkään tehdä. Joissain aiheissa ajatukset lähtee heti virtaamaan, mutta joskus huomaan istuneeni koneen edessä jo puoli tuntia ilman minkäänlaista ideaa. Tämän takia niitä haastepostauksia onkin jäänyt välistä.

Kannattaa kokeilla asioita ja sitten kun huomaa mistä tykkää, niin panostaa niihin. Jos väkisin yrittää vääntää jotain mikä ei oikein itselle iske, niin ajan myötä kyllästyy koko juttuun.



What blogging has taught me

1. It doesn't matter how many followers you have
Nowadays everyone just wants a lot of followers everywhere on social media. Some people make money with them and other people, especially the ones my age, want to be "popular". People post the kind of stuff that gets more views, likes or brings new followers.
I haven't told to anyone about my blog, nor have I tried to advertise my blog anywhere. I don't mean that there's something wrong with those. I have to admit that it would be nice to have more people reading my blog and for an example commenting about the stuff I write. But I still don't need followers, because I write this blog for myself of the joy of it. I've been doing this for a couple of years and I'm still not bored of it, even though I don't have followers.

2. It's difficult to follow a schedule
During this year I've been doing a blog challenge (more about it here), where I publish a particular post weekly. When I decided to do this back then, over 10 months ago, I knew it wouldn't be easy. One post a week doesn't sound like a lot, but when blogging is a hobby among many others, you don't find time every week.
Even though I picked each topic myself and tried to plan the order well, I still didn't succeed perfectly. I've skipped a couple of challenges and right now I'm writing the post for week 40 even though it's week 43.. But I've decided that I won't stress about this, because I do this 'cause I like this.

3. Follow your passions (tell about things that interest you)
The blog challenge has also been good because I've learned to understand what kind of posts I like to do. With some topics I have millions of ideas but sometimes I notice that I've been sitting in front of the computer for half an hour without writing anything. This is actually why I've skipped some of the challenge posts.
You should try different things and when you see what you like, put more effort into that. If you try to force yourself to do something that you're not passionate about, after some time you get bored of it.

Kommentit